«Mä oon tyhmä», «musta ei ikinä tule mitään», «mä oon huonoin kaikista» — vanhempi kuulee tämän ja vastaa lähes refleksinomaisesti: «Mitä sinä nyt, sinähän olet minun fiksuin!» Lapsi suuttuu entistä enemmän. Itsetunto ei ole asia, jota voi kaataa täyteen kehuilla kuin vettä lasiin; viime vuosien tutkimukset osoittavat, että runsas persoonaan kohdistuva kehu vahingoittaa eniten juuri niitä lapsia, jotka epäilevät itseään. Alla ei ole vinkkilistaa vaan yhden tilanteen purku: mitä selvittää ennen kuin toimii, minkä vaihtoehtojen välillä valita, mitä kukin valinta maksaa ja mitä asiasta tiedetään.
Tilanne
Kahdeksanvuotias repii piirustuksensa: «Kaikki on vinossa. Mä oon tyhmä, musta ei tule mitään.» Sinä: «Mitä sinä nyt, tämä on tosi kaunis!» Hän: «Sä vaan sanot niin!» — ja lähtee huoneeseensa.
Sama kohtaus — useita erilaisia tilanteita. Ne eroavat toisistaan ei lapsen sanojen, vaan sen perusteella, mitä sanojen takana on, ja juuri siitä riippuu, mitä pitäisi tehdä. Kohtaus on opetusesimerkki — havainnollistus, ei oikea perhe.
Mitä selvittää ennen kuin toimit
- Onko kyse tehtävästä vai hänestä itsestään? «Ei tullut suoraa» ja «mä oon tyhmä» ovat eri asioita. Ensimmäinen on harmitusta, ja se menee ohi tehtävän mukana. Toinen on johtopäätös itsestä, ja jos se kuuluu säännöllisesti, työ ei koske piirustusta.
- Mistä yleensä kehut? «Fiksu», «lahjakas», «kaikista taitavin» — kehu kohdistuu persoonaan. «Valitsit väriä pitkään», «teit uudestaan ja siitä tuli parempi» — kehu kohdistuu tekoon. Alla olevat tutkimukset osoittavat: lapsilla, joiden itsetunto horjuu, ensimmäinen kääntyy häpeäksi heti ensimmäisessä epäonnistumisessa.
- Keneen hän vertaa itseään? Veli, luokkakaveri, vieraiden piirustukset somesyötteessä. Noin seitsemän–kahdeksan vuoden iästä vertailu tarkentuu: lapsi näkee, että joku piirtää paremmin, ja se on totta. Totuutta vastaan on turha väittää.
- Mistä lause tulee? «Tyhmä» on sana, jonka hän on kuullut jostakin: opettajalta, kavereilta, kotoa. Jos hän toistaa jonkun toisen sanoja, lähde on itsetuntoa tärkeämpi.
- Montako yritystä ennen «mä oon tyhmä»? Luovuttaa ensimmäisen viivan jälkeen — se on virheen pelkoa. Suuttuu kymmenennen jälkeen — se on perfektionismia ja väsymystä. Niitä hoidetaan eri tavoin.
Risteyskohdat: mitä voi tehdä ja mitä se maksaa
Jos kyse on harmituksesta tehtävän takia («ei onnistunut»)
Toiminta. Älä väitä arviota vastaan äläkä kehu piirustusta — hän tietää, että viiva on vino. Nimeä tosiasia ja tunne: «viiva lähti sivulle, ja sinä olet vihainen, koska halusit suoran». Sitten prosessiin: «mikä häiritsi? haluatko, että näytän, miten kättä pidetään?» Pilko tehtävä askeleeseen, joka onnistuu varmasti. Kehu — konkreettisesta teosta sen jälkeen, kun se on tapahtunut, ei ennakkoon.
Hinta. Lohduttavan «kaunista!» pidättäminen on vaikeaa, koska se rauhoittaa sinua, ei häntä. Ja epäonnistumisen tunnustaminen ääneen: se on rehellisyyttä, johon hän uskoo.
Mitä tarkkailla. Palaako hän tehtävään itse. Jos palaa — tilanne on ohi.
Jos «mä oon tyhmä» koskee jo häntä itseään ja toistuu
Toiminta. Muuta omaa puhettasi, ei hänen: poista persoonaan kohdistuva kehu («fiksu», «lahjakas», «sinähän osaat, olet vain laiska») ja arvottavat vertailut; kehu konkreettista tekoa; arvion sijaan kysymys: «mistä sinä itse tässä pidät?» Etsi sanan «tyhmä» lähde: koulu, kaverit, koti. Näytä omat virheesi ääneen: «sekoitin, kokeilen toisin» — niin lapsi näkee, että virhe ei ole tuomio.
Hinta. Omien tapojen muuttaminen on hitaampaa kuin yksi keskustelu, ja tulos näkyy kuukausissa, ei päivissä. Lohdutuksesta «sinä olet paras» on luovuttava — se ei toimi vastapainona, ja alla näkyy miksi.
Mitä tarkkailla. Harveneeko itsesyytös kuukauden tai kahden kuluessa. Tarttuuko hän uuteen. Jos lause pysyy ja mukaan tulevat uni, ruokahalu ja mieliala — katso kohta «milloin asiantuntijalle».
Jos hän luovuttaa ensimmäisellä yrityksellä ja välttelee uutta
Toiminta. Ei «sinä pystyt!» vaan «katsotaan, missä kohtaa on vaikeaa». Tehtäviä, joiden vaikeus on sopiva — siellä, missä ponnistus tuottaa varmasti tuloksen. Älä tee hänen puolestaan äläkä varmistele etukäteen. Tekemistä ilman arvosanoja ja yleisöä: rakentelusarja, ruoanlaitto, liikunta «itselle». Äläkä tee jokaisesta yrityksestä koetta koko perheen huomiolla.
Hinta. Sinun kärsivällisyytesi ja luopuminen varmistelusta: hänen on saatava erehtyä silmiesi edessä, ja sinun on oltava pelastamatta.
Mitä tarkkailla. Kokeileeko hän uutta ilman suostuttelua. Pitääkö hän virhettä tapahtumana vai katastrofina.
Valmiita lauseita ei ole tässä tarkoituksella: jokaisella perheellä on omat sanansa. Kolmen risteyskohdan ydin on sama: kehu tekoa, ei persoonaa, ja jätä lapselle oikeus epäonnistua.
Mitä tämän takana voi olla
- Persoonaan kohdistuva kehu. Lapsi, jota kehutaan «älystä» ja «lahjoista», alkaa pelätä niiden menettämistä — ja jokainen epäonnistuminen muuttuu todisteeksi siitä, ettei hän ole sellainen.
- Vertailu. «Katso, miten Maija» — vaikka kehuksi tarkoitettuna. Seitsemän–kahdeksan vuoden iästä lapset vertaavat itseään itse ja tarkasti; aikuisen lisävertailu on viimeinen niitti.
- Ikään sopimaton vaatimustaso. «Sinun pitää olla paras» — itsetunto on sidottu tulokseen, eikä tulos ole aina saavutettavissa.
- Sana ulkopuolelta. Opettaja, kaverit, isoveli: «tyhmä» voi olla lainaus. Silloin kyse on kiusaamisesta, ei itsetunnosta — ks. purku kiusaamisesta.
- Mieliala. Jos itsensä vähättely kuuluu viikkoja ja sen mukana ovat muuttuneet uni, ruokahalu ja kiinnostus lempiasioihin — kyse ei ole piirustuksesta.
Mitä tutkimuksista tiedetään
Heikon itsetunnon lapsia kehutaan useammin «persoonasta» — ja juuri heitä se vahingoittaa
Kuka ja keillä. Eddie Brummelman, Sander Thomaes ja kollegat, 2014, Journal of Experimental Psychology: General. Kaksi tutkimusta: 357 aikuista ja 313 noin 10-vuotiasta lasta.
Mitä löydettiin. Aikuiset ovat taipuvaisia kehumaan heikon itsetunnon lapsia ominaisuuksista («olet fiksu»), ei teoista. Mutta juuri persoonaan, ei tekoon kohdistuva kehu altistaa lapset — erityisesti heikon itsetunnon lapset — häpeälle epäonnistumisen jälkeen: lapsi lukee epäonnistumisen omaksi syykseen.
Mitä tämä ei todista. Alankomaat, koe yhdellä tehtävällä, lyhyt aikajänne. Työ käsittelee mekanismia, ei sitä, että kehuminen olisi ylipäätään haitallista: tekoon kohdistuvalla kehulla tällaista vaikutusta ei ollut.
Liioiteltu kehu opettaa heikon itsetunnon lapsen välttämään vaikeaa
Kuka ja keillä. Sama ryhmä, 2014, Psychological Science. Koe ja havainnointi aikuisilla sekä koe lapsilla.
Mitä löydettiin. Aikuiset antavat erityisen mielellään liioiteltua kehua («uskomattoman kaunis!») heikon itsetunnon lapsille. Näillä lapsilla se vähensi halukkuutta valita vaikeita tehtäviä; vahvan itsetunnon lapsilla vaikutus oli päinvastainen.
Mitä tämä ei todista. Laboratoriotehtäviä, yksi maa. Vihje on kuitenkin selvä: «uskomaton» kuullaan vaatimustasona, joka pitää säilyttää, ei tukena.
Kehu älystä, ei ponnistuksesta, kääntyy epäonnistumisen jälkeen lasta vastaan
Kuka ja keillä. Claudia Mueller ja Carol Dweck, 1998, Journal of Personality and Social Psychology. Kuusi tutkimusta viidesluokkalaisilla.
Mitä löydettiin. Lapset, joita kehuttiin älystä, osoittivat epäonnistumisen jälkeen vähemmän sitkeyttä ja iloa tehtävästä, selittivät epäonnistumisen useammin kykyjen puutteella ja suoriutuivat heikommin kuin ne, joita kehuttiin yrittämisestä; älyn he kuvasivat muuttumattomaksi ominaisuudeksi.
Mitä tämä ei todista. Yksi ikäryhmä, Yhdysvallat, laboratoriotehtäviä. Suunta on kuitenkin sama kuin kahdessa edellisessä työssä.
Itsetunto kasvaa normaalisti 4–11-vuotiaana ja pysyy paikallaan 11–15-vuotiaana
Kuka ja keillä. Ulrich Orth, Ruth Erol ja Eva Luciano, 2018, Psychological Bulletin. Meta-analyysi 331 otoksesta, 164 868 ihmistä 4–94-vuotiaita.
Mitä löydettiin. Keskimäärin itsetunto nousee 4–11 vuoden iässä, pysyy vakaana 11–15 vuoden iässä ja kasvaa sen jälkeen voimakkaasti 30 ikävuoteen asti. Kuva pysyi samana sukupuolesta, maasta ja sukupolvesta riippumatta.
Mitä tämä ei todista. Nämä ovat keskimääräisiä kehityskaaria, ei normi yksittäiselle lapselle. Kaksi johtopäätöstä on kuitenkin käytännöllistä: alakoululaisen itsetunnon lasku ei ole «ikään kuuluvaa» vaan syy katsoa koulua ja ympäristöä; teinin «jähmettynyt» itsetunto taas on juuri ikään kuuluvaa.
Vanhemmalle neljän tutkimuksen johtopäätös on yksi: itsetuntoa ei nosteta sanoilla siitä, miten ihana lapsi on. Sen rakentavat kokemus «minä tein, ja se onnistui» ja aikuinen, joka huomaa teon eikä anna arvosanaa persoonalle.
Ikäryhmittäin
| Ikä | Mikä muuttuu |
|---|---|
| 2–4 | Itsetunto tarkoittaa «minua rakastetaan ja minusta iloitaan». Lapsi ei vielä osaa arvioida itseään, mutta kuulee jo, mistä hänet huomataan. Tekojen huomaaminen («puit kengät itse») onnistuu tästä iästä alkaen; vertaaminen ei käy — ei mihinkään suuntaan. |
| 5–7 | Ensimmäiset vertailut päiväkodissa ja ekaluokalla. «En osaa» koskee useimmiten tehtävää: pilko askeliin, näytä, että taito kasvaa. Leimat «meidän taiteilija», «meidän matemaatikko» tarttuvat jo. |
| 8–11 | Yllä oleva purku koskee tätä ikää. Vertailu tarkentuu, tulevat arvosanat ja sijoitukset. Normaalisti itsetunto kasvaa näinä vuosina; jos se laskee — katso koulua, kavereita ja sitä, miten kotona kehutaan. |
| 12–14 | Meta-analyysin mukainen tasanne: teini ei «puhkea kukkaan», ja se on normaalia. Keho, some, asema porukassa. Kaikki ulkonäön arvostelu on kielletty; tuki tulee tekemisen kautta, jossa hän on pätevä, ei sanojen kautta hänestä. |
Missä kulttuuri vaikuttaa. Joissakin perheissä ja maissa kehutaan runsaasti ja kaikkien kuullen, toisissa hillitysti ja harvoin. Yllä olevat risteyskohdat eivät koske kehun määrää vaan sen osoitetta: teko, ei persoona — se toimii kaikissa kulttuureissa.
Milloin kääntyä asiantuntijan puoleen
Harmitus vinosta viivasta on osa kasvua. Huolestua kannattaa, jos itsensä vähättely kuuluu viikkoja ja kaikesta mahdollisesta; jos sen mukana ovat muuttuneet uni, ruokahalu ja mieliala, lapsi on jättänyt sen, mistä piti, ja sulkeutunut; jos ilmaantuu lauseita «olisi parempi, jos minua ei olisi» tai «kaikilla on parempi ilman minua» — silloin mennään lastenpsykologille tai -psykiatrille viivyttelemättä. Jos sanojen takana on koulu — pilkka, porukasta ulos jättäminen — kyse on kiusaamisesta, ja siihen on tartuttava.
Mitä lapsi oppii, kun et väitä «vinoa» vastaan
Hän oppii, että totuus tuloksesta ja rakkaus häneen eivät ole sama asia: viiva on vino, mutta hän on oma. Että virheen voi nimetä ja korjata eikä sitä tarvitse piilottaa. Ja että itseään voi arvioida tekojen, ei leimojen perusteella — myös niiden leimojen, jotka kuuluvat toisten suusta. Miten nimetä tunne ennen kuin siitä tulee «mä oon tyhmä» — artikkelissa tunnetaidoista; miten pidättää oma purkaus tällaisessa tilanteessa — purussa vanhemman vihasta.
Lähteet
- Brummelman E., Thomaes S., Overbeek G., Orobio de Castro B., van den Hout M. A., Bushman B. J. On feeding those hungry for praise: Person praise backfires in children with low self-esteem. Journal of Experimental Psychology: General, 2014, 143(1), 9–14. doi:10.1037/a0031917
- Brummelman E., Thomaes S., Orobio de Castro B., Overbeek G., Bushman B. J. "That's not just beautiful—that's incredibly beautiful!": The adverse impact of inflated praise on children with low self-esteem. Psychological Science, 2014, 25(3), 728–735. doi:10.1177/0956797613514251
- Mueller C. M., Dweck C. S. Praise for intelligence can undermine children's motivation and performance. Journal of Personality and Social Psychology, 1998, 75(1), 33–52. doi:10.1037/0022-3514.75.1.33
- Orth U., Erol R. Y., Luciano E. C. Development of self-esteem from age 4 to 94 years: A meta-analysis of longitudinal studies. Psychological Bulletin, 2018, 144(10), 1045–1080. doi:10.1037/bul0000161
Purun tilanne on opetusesimerkki, ei oikea perhe. Materiaali ei korvaa asiantuntijan henkilökohtaista vastaanottoa.